Uutta:(6.9.2008)

Pasi Hyökki aloitti Tapiolan kuoron taiteellisena johtajana 1.8.2008. Lisätietoja  

Syksyn 2008 julkiset konsertit

 

 

 

 

 

Tapiolan kuorosta on 45 toimintavuotensa aikana tullut yksi maailman arvostetuimmista lapsi- ja nuorisokuoroista. Se on kansainvälisesti tunnettu laadukkuudestaan, taiteellisesta tinkimättömyydestään, ennakkoluulottomuudestaan ja erityisestä soinnistaan, jota kuvaamaan ulkomaiset kriitikot ovat luoneet jo kuuluisaksi muodostuneen käsitteen - Tapiola Sound.

Kuoron ohjelmisto on hyvin monipuolinen ja kuoro on aivan yhtä kotonaan laulaessaan Saarbrückenin nykymusiikkifestivaalilla Kaija Saariahon Chateau de l'âme-teosta kuin jazz-konsertissa esittämässä Heikki Sarmannon Tapiolan kuorolle säveltämää jazz-sarjaa. Myös niin klassisen konserttimusiikin kuin kansanmusiikin esittäminen on kuorolle tuttua. Useat suomalaiset ja ulkomaiset säveltäjät - muun muassa Bergman, Busto, Kortekangas, Kostiainen, Lindberg, Linkola, Mamiya, Pohjola, Rautavaara, Sallinen, Schafer - ovat säveltäneet tälle kuorolle. Kuoron ominaisuuksiin kuuluu, että laulamisen lisäksi sen esitykset sisältävät myös liikettä ja soittoa. Kaikki kuorolaiset soittavat vähintään yhtä instrumenttia ja usein laulua säestävät kuorolaisista kootut soitinyhtyeet.

Kuoron kansainvälinen toiminta on aktiivista ja se konsertoi säännöllisesti ulkomailla. Tapiolan kuoron sitoutumista kansainvälisyyteen kuvaa myös se, että se laulaa yli 40 kielellä, koska kuoron periaatteisiin kuuluu laulujen esittäminen aina alkuperäisillä kielillä.

Monet kriitikot ovat panneet merkille Tapiolan kuorossa vallitsevan ilmapiirin. Laulamisen ja soittamisen ilo, näennäinen helppous ja lupa olla lapsi välittyvät yleisölle vaativien musiikillisten suoritusten kautta. Kuoro vaalii yksilöllisyyttä ja rohkaisee vastuulliseen vapauteen. Tämä tuo oman sävynsä musiikkiin; parhaimmillaan musiikki saa luonnollisen, ilmeikkään ja vapautuneen tulkinnan, jonka kaikupohjana toimii koko nuori, luova ihminen.

Kuoro on voittanut pääpalkinnon, ''Silver Rose Bowl'', BBC:n Let The Peoples Sing kilpailussa 1971 ja 1996 se sai ensimmäisenä musiikkiorganisaationa UNESCO:n Esittävän taiteen palkinnon "The Unesco Prize for the Promotion of the Performing Arts". Syksyllä 2005 Tapiolan kuoro nimettiin Suomen Yleisradion Vuoden Nuorisokuoroksi.

Tapiolan kuoro on tallentanut ohjelmistoaan yli 20 levylle ja esiintyy lisäksi kymmenillä kokoomalevyillä.

 

 

Tapiolan kuoron pääyhteistyökumppaneina
ja tukijoina toimivat :


 

 

 

 
   
       

Kuoron laajakaistayhteydet tarjoaa NetSonic

ja kuoron web-palvelut sijaitsevat Kotisivut.com web-hotellissa.